Oleskelulupa työntekijälle
Työlupakiemurat
Työlupia eli työperusteisia oleskelulupia on parikymmentä erilaista, kullekin omat edellytykset ja hakuprosessinsa. Yleisin on ns. "työntekijän oleskelulupa", jonka harkinnassa selvitetään mm. työvoiman alueellinen saatavuus.
Työluvan saantia ohjaavat pykälät ja alueelliset linjaukset ovat tulkinnanvaraisia sekä muuttuvat usein esimerkiksi hallituksen linjausten sekä työmarkkinoiden muutosten myötä.
- Eri aikoina ja eri alueilla on eri sääntöjä ja käytäntöjä, jotka voivat vaikuttaa lupaprosessin kestoon ja päätöksiin.
Ota asiantuntija avuksi
Ota yhteyttä, niin kartoitetaan työluvan edellytykset sekä työnantajan että työntekijän lähtökohdista ja selvitetään paras mahdollinen etenemistapa.
- Tilannekartoitus ja alkuneuvonta on maksuton, eikä sido mihinkään.
Jos
niin sovimme, autan työluvan hakemisessa koko prosessin alusta loppuun
tai osittain tarpeen mukaan.
Yhteistuumin väistelemme sudenkuopat jotka voisivat jumittaa hakuprosessia tai johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
TE-toimiston osapäätös poistuu
1.1.2025 alkaen työntekijän
oleskeluluvissa ja yli 6 kk kestävissä kausityöoleskeluluvissa luovutaan
osapäätöksestä. Jatkossa hakemuksen käsittelee vain yksi viranomainen,
eli Maahanmuuttovirasto.
Hakemukseen tarvittavat tiedot ja liitteet säilyvät ennallaan, ja esimerkiksi työvoiman saatavuusharkinta jatkuu edelleen. Maahanmuuttovirasto tarkastaa myös, että esimerkiksi työehdot ovat voimassa olevien säännösten ja työehtosopimuksen mukaiset ja työntekijän toimeentulo on riittävä.
Työluvan hakeminen Suomessa
Oleskelulupien myöntäminen tiukentui 1.9.2024, kun ulkomaalaislakia koskevat muutokset tulivat voimaan.
Yleensä ensimmäistä oleskelulupaa pitää
ulkomaalaislain mukaan hakea ulkomailta. Migri ilmoittaa lakimuutoksen myötä suhtautuvansa
entistä tiukemmin ensimmäisen oleskeluluvan hakemiseen Suomessa.
Jos Migri hylkää hakemuksen, hakija käännytetään Suomesta ja joissakin tilanteissa päälle voi rapsahtaa maahantulokielto Schengen-alueelle.
Jatkolupaa voi hakea vain Suomessa
Jatkolupaa on haettava ennen edellisen luvan päättymistä, jotta työnteko-oikeus säilyy hakemuksen käsittelyn ajan.
Ongelmien välttämiseksi ulkomaanmatkoja ei kannata varata etukäteen jos oleskelulupa on katkolla ennen matkaa tai sen aikana.
Määräaikainen jatkolupa myönnetään enintään neljäksi vuodeksi.
Pysyvä oleskelulupa
Pysyvä oleskelulupa (P) on voimassa toistaiseksi ja töitä saa tehdä ilman rajoituksia.
Sen voi
saada, kun on asunut Suomessa rötöstelemättä yhtäjaksoisesti neljä vuotta
jatkuvalla (A) oleskeluluvalla ja edellytykset jatkuvan oleskeluluvan saamiselle ovat olemassa.
Hallitus aikoo tiukentaa pysyvän luvan edellytyksiä. Lue lisää sisäministeriön tiedotteesta
Yrittäjän oleskelulupa
ELY-keskus varmistaa, että yritystoiminnalla on kannattavan toiminnan edellytykset.
Startup-yrittäjän oleskelulupa
Business Finland arvioi, onko yrityksen liiketoimintamallilla edellytykset nopeaan kansainväliseen kasvuun.
Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on myös, että yrittäjä työskentelee itse yrityksessään Suomessa. Migri ratkaisee yleiset maahantulon edellytykset.
Opiskelijan työnteko-oikeus
Opiskelijan oleskeluluvalla voi työskennellä opintojen ohella keskimäärin 30 tuntia viikossa kalenterivuoden aikana. 30 tunnin rajoitukseen ei lasketa tutkintoon liittyvää työtä eli työharjoittelua ja lopputyön tekemistä.
Työnteko-oikeuden varmistaminen
Työnantajan on varmistuttava siitä, että työntekijällä on oikeus työskennellä Suomessa.
EU-kansalainen ei tarvitse työlupaa, hänellä on rajoittamaton työnteko-oikeus heti Suomeen saavuttuaan.
Toisen maan oleskelulupa ei yleensä oikeuta työntekoon Suomessa etenkään yli 90 päivää.
"Harmaa passi"
Jos toisen EU-maan myöntämän muukalaispassin haltija solmii työsuhteen Suomessa toimivan työnantajan kanssa, tarvitsee hän pääsääntöisesti työntekijän oleskeluluvan.
Kansalaisuuden ja työnteko-oikeuden voi varmistaa työntekijän passista, oleskelulupakortista tai jatkolupaa hakeneen vireilläolotodistuksesta.
Ukrainasta Suomeen paenneet
Tilapäinen suojelu otettiin Euroopan unionissa käyttöön, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Tilapäistä suojelua hakeneella on rajoittamaton oikeus työntekoon heti kun hän on jättänyt hakemuksensa rajaviranomaiselle tai poliisille.
Migri jatkaa tilapäistä suojelua 4.3.2025 asti.
Asiakas oleskelee ja työskentelee Suomessa laillisesti 4.3.2025 asti, vaikka tilapäisen suojelun perusteella myönnetyssä oleskelulupakortissa olisi päättymispäivämäärä 4.3.2023 tai 4.3.2024.
Uusi kortti on kuitenkin aina varmin tapa todistaa, että oleskelulupa ja työnteko-oikeus ovat voimassa ja asiakkaalla on oikeus oleskella Suomessa. Uutta maksutonta oleskelulupakorttia voi hakea 17.2.2024 alkaen.
Työpaikan tai tekijän löytäminen
Työmarkkinatori on ilmainen töiden ja tekijöiden kohtaamispaikka
Tarkempaa tietoa allekirjoittaneelta tai Maahanmuuttovirastolta.